maanantai 12. maaliskuuta 2007

Malesia - Kuala Lumpur

Mormomor!

12 tunnin matkustamisen jalkeen ollaan perilla Malesian paakaupungissa. Ainakin me luullaan niin. Matka meni kohtuullisen kivuttomasti. Tuttu taksikuski heitti meidat lentokentalle ja oli taas tosi mukava. Han oli jopa etuajassa odottamassa meita sovitussa paikassa, mika Thaimaassa on kovin harvinaista.

Lento kesti vain reilun tunnin ja aikataulut pitivat noin suunnilleen. Kone oli puolillaan lansinaapureita. Kaikki meni niinkuin pitikin. Perilla Kuala Lumpurissa loydettiin tosi kiva hotellihuone, jonka ikkunanakyma on keskimmaisessa kuvassa. Paikka on vain muutaman kuukauden vanha, joten paikat kiiltaa uutuuttaan.

Fiilis taalla on rutkasti lansimaalaisempi kuin Thaimaassa. Kaupunki on ilmeisesti vain 150 vuotta vanha, joten ajan patinoimia rakennuksia ei liiemmin nay. Hulluja pilvenpiirtajia ja kiiltavia lasiseinia sen sijaan riittaa. Suuren kaupungin meininkia. Asiat ehka toimivat pohjoisnaapuria sutjakkaammin, mutta jotenkin taa on hiukan sieluttomampi paikka. Esimerkiks pienen viihtyisan ravintolan loytaa Thaimaasta mista tahansa. Taalla puolestaan vallalla ovat pikaruokaketjut.

Hintataso taalla on Suomeen verrattuna edelleen halpa, mutta kylla Thaimaa on halvempi. Pikkurahalla taallakin siis elaa.

Huomenna mennaan varmaan kiertelemaan puistoon. Kartan mukaan se on tosi iso paikka, jossa on vaikka mita nahtavaa.

Alhaalla muutama kuva. Phuketin ihmeen tyhja lenskakentta, hotellin ikkuna ja ravintola, jossa asken syotiin. Ravintolakuvassa nakyy maailman ilmeisesti 2. ja 4. korkeimmat rakennukset ja tietysti Eeva.

Nyt nukkumaan. Hyvaa yota.




4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Kiva, että ootte selvinny turvallisesti Malesiaan! Eiköhän sekin paikka oo tosi mahtava, kunhan vaan pääsee fiilikseen... :)

Täällä on harmaata ja sateista. Lämmintä +6 astetta. Lunta ei oo Talissa enää juuri ollenkaan. Nyt odotellaan vaan kevään tuloa! :)

t. Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Päätettiin just Liisan ja Väiskin Päivin kanssa, että lähetään ens maaliskuussa matkalle sinne päin. Arto pääsee kustannettuna mukaan, tuleehan 50 v. täyteen:)Katsokaapa sillä silmällä, mikä olis helppo ja hyvä paikka näin vähän matkustaneille turisteille...
Äippä tass huokaa helepotuksesta, kun ootta taas onnellisesti seuraavassa etapissa.
Ihania kuvia, kaunista, niin kaunista siellä on näköjään.
Söpöjä koiria, mutta kannattaakohan niitä silitellä, ettei loisia ryhdy asumaan teihin:)
mutta ei ne voittanu rakasta, kulta tupua (sanoo Liisa).
Kaikkea hyvää ja pitäkäähän hyvää huolta itsestänne ja toisistanne!
t. äippä, Liisa ja iskä, joka on pappajääkiekossa.

Anonyymi kirjoitti...

Moro!

Kiva tosiaan nähdä, että ootte taas seuraavalla etapilla. Ja että matka sujui paremmin kuin joinain kertoina. Otaniemessäkin alkaa olla aika lumetonta; pitäisiköhän vaihtaa kesärenkaat fillariin :)
Nyt on taas mukavaa kun tenttiviikko loppui, ja saa tehdä kaikkea kivaakin. Dominantellakin on taas keikkoja tulossa, tosin Tampereella ja Lahdessa. Vitsi mikä sattuma. Harmi vaan ettei Lauri pääse ja Jussi nyt ei asukaan siellä enää. Siis Lahdessa. Kuoron isäntänä on aika hauska olla. Oon tässä mm. järkkäilly bussikyytejä ja kantanut kaljaa kuoron kämpälle. Viikonloppuna järjestettiin bileet, joista tuli ihan onnistuneet niistäkin. No nyt taidan kyl mennä nukkumaan. Mut haleja vaan kauhiast sinne! -Pyry

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, että pääsitte ajoissa kentälle ja että matka meni hyvin. Nyt vain iloisin mielin tutustumaan uusiin paikkoihin, tapoihin ja ihmisiin. Täälläkin aurinko paistaa ja on kuutisen astetta plussaa. Tuntuu jo keväiseltä. Jos tarvii ostella uusia lentolippuja, niin katelkaa kone valmiiksi ja meilailkaa. Aten isä