Moro moro!
Tassa sita nyt taas istutaan nettikahvilassa ja kirjotellaan mita mieleen tulee. Lahettiin Kwai-joen kupeesta aamuhamarissa ja matkustettiin yhteensa n. 7 tuntia kahella eri junalla. Molemmat junat oli myohassa, mut onneks vaihto onnistu joten kuten. Molemmat oltiin siina puoli unessa, ku ikkunan alle lipu kyltti Nakhon Pathom. Ei helkkari, ULOS! Hyva ettei tarvinnu ikkunasta hypata rinkkojen kanssa.
Jos toinen juna olis ollu ajoissa, me oltais myohastytty. Nain taa kavi kuitenkin meille, koska puolen tunnin odotus supistu noin 3 minuutin epaselvaan tilanteeseen, joka ratkes, ku ystavallinen virkailija kerto, etta tuolta tulee teidan junanne. Matka oli kohtuullisen rankka, mutta paastiin perille.
Taalla Chumphonissa sitte koitettiin ettia hyvaks koettua virallista turisti-infoa. Lonely Planetissa on hyvia karttoja, joiden avulla ennen on loytyny kaikki. Nytpa ei loytynyt. Pyorittiin ja hyorittiin siina sitte tosi virallisten, kingin logolla varustettujen, talojen edessa. Koitettiin kysella kaikilta, mut kukaan ei taas oikein tienny mistaan mitaan. Karttaa oli taas aivan turha tarjota.
Mutta sitte kajasti valoa risukasaan. Kysastiin siita viela joltain vartijapollarilta, joka ottikin asian hoitaakseen. Voi sita kansan paljoutta, mika kompi rakennuksen uumenista meita auttamaan. Kielimuurista huolimatta siina portailla oli 15 ihmista pohtimassa meidan maaranpaata ja kaikki hirveen virallisissa vaatteissa. Melko pian eras mies suorastaan vaati saada heittaa meidat autolla matkatoimistoon. Siita sita sitten lahettiin viileella autolla jonnekin. Mies ei paljoa puhunut engelskaa, mutta saatiin selville, etta virasto oli paikallinen oikeustalo. Oli aarettoman mukavaa, kun ihmiset auttoivat niin sydamellisesti ja vilpittomasti.
Taa kaupunki on muutenkin tosi mukavan oloinen. Kilpailee ystavallisyydessaan Sametin kanssa, mika on tosi paljon. Askenkin yks nettikahvilan tyontekija roiskautti pari pisaraa kaljaa Eevan paalle, ni voi sita anteekspyytelyiden maaraa! Taalla on hyva olla.
Kohta tosin suunnistetaan yolautalla kohti Koh Taoa. Matka hiukan jannittaa, mutta saarelta odotetaan paljon rentoo meininkia. Matka kestaa koko yon. Merella kollotellaan ilmeisesti lautan lattialla. Toivottavasti ei sada tai aaltoile.
Kiitos taas kommentaareista! Saarilla netti on varmaa aika kallis, joten sepustukset saattaa jaada lyhyiksi. Nyt katellaan viel vahan lentoja Malesian puolelle. Lahto on noin viikon paasta.
Kuvassa Apeliksi dataa.
Nahaan taas!
1 kommentti:
HUOM HUOM!
Tarvitaan teidän passienne numerot ja expiry datet jotta voidaan ne liput tilata! Ette vastaa tekstiviesteihin? Miksette? Kai te tän näätte? *panikointia* Laittakaa mailai jos ei puhelin toimi!!?!?!
-Jussi Ennin puolesta
Lähetä kommentti