Kanchanaburi

Tere!

Nyt ollaan Kanchanaburissa siis. Tultiin tanne paikallisbusseilla. Eka Suphanburiin jollain ihme teknobussilla, jossa rokki pauhas ja varit loisti. Taalla viimiseen asti tuunatut autot on melko yleisia. Nakojaan myos bussinrahjien keskuudessa. Suphanburista korryteltiin tanne aikamoisella menopelilla. Bussin lattia oli puuta ja lautojen valissa oli niin isoja rakoja, etta matkan aikana saatto seurata tien pinnoitteen kuntoa. Molemmat menopelit olivat aariaan myoten taynna pikikutrisia paikallisia. Mukaan mahtu yksi munkkikin ja eras yksijalkainen mies. Ilmastointia ei ollu kummassakaan, mutta eipa olis tarvinnukaan, silla tuulettimet ja avonaiset ikkunat saivat aikaan aikamoisen tuiverruksen.

Majotuttiin yhen jenkkireissaajan suosittelemaan Guest Houseen, joka on tosi hyva paikka. Tosin viereisen huoneen isanta on hieman aanekas oisin. Seinat ei oo turhan paksut. Uuden karhea hostelli on aivan joen rannassa upeella paikalla. Hyvissa kasissa siis ollaan. Kai :)

Paikkana Kanchanaburi aika viehattava, mutta ehka hiukan alakuloinen. Luultavasti fiilikseen vaikuttaa kuoleman junaradan laheisyys. Kuuluisa Kwai-joen silta on citycentressa ja taa ei oo mikaan iso paikka. Silta on kylla valtavan vaikuttava. Vetaa hiljaseks, kun siella kay. Melkein voi nahda langanlaihat vangit ja pakkotyolaiset raatamassa 18 h paivassa 40 asteen lammossa lahes ilman ravintoa. Taalla tosiaan on toi 40 astetta. Tanaan oli 39. Sairaan kuuma sillon kun ilma ei liiku.

Tanaan kaytiin koko paivan retkella Erawanin kansallispuistossa ja kuoleman junaradalla seka museossa. Kansallispuisto oli melkosen alyton. Kuvista voi aistia hitusen paikan tunnelmia. Molemmat ollaan unelmoitu tollaseen paikkaan paasysta ja uimisesta vesiputouksen alla. Oli tosi siistia. Kuvassakin nakyvat puhdistajakalat oli aika koviksia. Ne ei paljo pelanny, niinku ei taalla tunnu mitkaan kalat pelkaavan mitaan. Kalat kavi heti puhdistamaan veteen eksynytta turistia. Naykkiminen oli aluks vahan iljettavaa. Kalat suorastaan repi kaikkea, mista saivat kiinni. Osa oli lisaks kauheita mollykoita, monikilosia. Isot tosin oli sayseita ja pysyttelivat loitommalla. Silti Eevan pikkuvarvas mahtu jonkun fiskenin kidan perukoille.

Vaikka kansallispuisto oli mieleton, ei Death Railway kalpene sen rinnalla. Kaveltiin toisen maailmansodan aikaan rakennettua junarataa pitkin. Raiteet oli tosin suurimmaks osaks keratty pois, mutta osa radasta toimii edelleen. Matkustettiin junalla muutama kilometri alkuperaista rataa. Uskomattomiin paikkoihin on vangit pakotettu rataa rakentamaan. Kuoleman radaksi kutsuttu patka on 415 km pitka ja se rakennettiin 17 kuukaudessa. Tyo vaati n. 100 000 vangin hengen. Tosta jos nopeesti laskee, ni se on yks henki 4 metrin valein. Ihan kauheeta.

Kaytiin kattomassa yhta pahimmista kallioleikkauksista, Hellfire passia. Tyon jaljet on vielakin nahtavissa kallioseinamissa ja vuoren rinteilla. Kasipelilla on kaikki tyo tehty. Katsokaa kuvasta. Huhhuh! Leikkauksen yhteydessa oli havainnollinen museo. Kannatti ehdottomasti tulla tanne. Jos vahankaan historia kiinnostaa, taa on visiitin arvoinen paikka.

Huomenna suunnistetaan kohti Koh Taoa. Edessa junaa ja laivaa. Katsotaan ehditaanko Taolle viela huomenna, vai joudutaanko yopymaan Chumphonissa, vai mika se nyt olikaan. Viikon paasta alkaa olla jo nelja viikkoa taynna Thaimaassa. Pitais alkaa suunnata siis Malesiaa kohti.

Ohessa muutama kuva. Jalleen kerran taysin epajarjestyksessa. Netti on kuvien kanssa niin hidas, etta ei jaksa jarjestaa. Onneks otoksista voi paatella, mihin ne liittyy. Norsukuva on viela Ayuttayasta, muut taalta. Ja tossa yhessa kuvassa ei sitte oo kumpikaan meista. Miehesta voi vaan paatella mittakaavan :)

Oita kaikille, me lahetaan pakkaamaan!