lauantai 31. maaliskuuta 2007

Phi Phi

Moro!

On se matkustaminen vaa rankkaa. Tai paremminki hyvan majapaikan ettiminen. Matka itessaan meni tosi kivasti. Minibussi tuli ajoissa ja vaihto botskiin suju mutkitta. Laivamatkan lopussa oli hauska tapaus, ku Lantalle menijoiden piti vaihtaa lennosta venhoa. Laivat vaa ajo vierekkain merella ja ihmiset kamoineen heitettiin toiseen laivaan :]

Perilla napattiin pitkahantavene Long Beachille, jonka katottiin olevan saaren houkuttelevin ranta. Ei oltu ajatuksinemme selkeastikaan yksin, silla rannan kaikki majapaikat oli yhta lukuunottamatta taysia. Ei ollu yllattavaa, etta niissa vapaissa huoneissa oli jotain vialla. Aivan kamalia laavia ja hirveissa hinnoissa. Lahdettiin siis takasin satamarannalle.

Eipa meinannu taaltakaan heti loytya varteenotettavaa majapaikkaa. Suosituimmat alueet tuhoutu hyokyaallossa, mika on vielakin nahtavissa taalla. Paikoin tosi roskasta ja joitain rakennuksia korjataan vielakin. Pari pytinkia nayttaa olevan viela raunioasteella. Aika karua.

Lopulta paadyttiin hiton kalliiseen, mutta ihan viihtyisaan hotelliin. Uima-allas on kiva ja muutenkin on siistia. Viivytaan varmaan pari yota.

Kaytiin tassa iltasella tutkimassa ymparistoa ja tormattiin tosi kivan nakoseen hotelliin. Kysyttiin huonetta ja paikkaa sattukin pitamaan suomalainen mies. Heppu oli tosi mukava ja jutusteltiinkin siina muutama tovi. Aija neuvo meille muutamia kivoja paikkoja tassa lahella. Vois jonkun veneretken tehakin. Varsinkin, jos vaihdetaan yosija suokin hoteisiin.

Koh Phi Phi on puitteiltaan aivan mahtava. Tosi hienoja kalkkikiviseinamia. Vesi on myos kirkasta ja hiekka valkoista. Hyokyaallon jaljet kylla hiukan laimentaa nakymaa. Taalla ei tosiaan oo yhtaan autoa, eika teita. Liikkuminen tapahtuu parhaiten veneella. Iltaelama nayttais olevan vilkasta. Ihan rennon olonen paikka kaiken kaikkiaan.

Kuvissa HITTO, hyokyaallon putsaamaa rantaa, epatoivosta majapaikan hakemista, hotellin allas ja Eeva kotkan kanssa. Kotka tosin taitaa olla kokonsa puolesta enemman joku haukka. Mutta siina se vaan nokotti ravintolan kyltin paalla. Ehka se oli kiinni, vaik me ei mitaan naruja havaittukaan. Aika kovis silti.

Nyt nukkumaan. Moikkamoi ja hyvaa yota!






perjantai 30. maaliskuuta 2007

Phuketissa

Moiluri!

No missapa muualla, kuin Katalla edelleen ollaan. Tanaan kaytiin retkeilemassa James Bond islandilla. Tosi hyvin oli reissu jarjestetty. Isolla bussilla ajeltiin taalta Phan-Ngan alueelle, jossa vierailtiin luolatemppelissa. Temppelissa oli monia Buddha-patsaita eri asennoissa seka sadoittain apinoita. Vitsi ne apinat haisi pahalle!! Ja olivat aika arjyja, ku tyhmat turismukset huolimatta oppaiden kielloista syottivat niille banaaneja.

Temppelin jalkeen noustiin venheeseen ja suunnattiin kohti James Bond saarta (esiintyy leffassa The man with the golden gun, joka katsottiin bussimatkojen aikana :). Ennen saarta kaytiin paikallisessa kalastajakylassa, jossa kaikki talot seiso puupaalujen varassa veden paalla. Aika hurjan nakosta. Laudat vaan nitisi ja natisi, ku niiden paalla kulki..

James –saari oli tosi hieno, kuten koko merialue sen ymparilla. Aivan mahtavia kalkkikivivuoria, jotka nousee suoraan meresta!! Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka! Lisaksi opas osas hyvin englantia ja muutenkin homma toimi erinomaisen hyvin. Hyva juttu.

Toi matka varattiin laheisesta matkatoimistosta, josta nytkin tata bloggaria kirjotetaan. Tata paikkaa pitaa ylla aivan ihana nainen, joka on ehdottomasti yksi luotettavimmista taalla tapaamistamme ihmisista. Kertoo suoraan, miten asiat on eika yrita vetaa valista. Varattiin hanelta matkat Koh Phi Phille huomiseksi. Toivottavasti loytyy joku asumus, vaikka onkin viikonloppu ja se on ilmeisesti aika suosittu lomakohde.

Huomenna siis heitetaan hyvastit kotoisalle Katalle. Enaa pari viikkoa aikaa Thaimaassa, joten taytyy jo vahan miettia, miten aikansa kayttaa ja missa viela haluaa kayda. Taa oli kylla loistava paikka akkujen lataamiseen.

Saatiin tosiaan uus harrastuskin. Ollaan pelattu rantapalloa niin paljon, etta molemmilla on jalat ihan poikki. Latkitaan siis mailoilla pikkusta palloa. Ennatys on talla hetkella 65 osumaa maalla ja 49 merella. Lisaks ollaan pelattu Trivial Pursuitia Aten kannykalla turhautumiseen asti. Ennatykset on kovat, mutta osataan me jo varmaan puolet kysymyksista ulkoa 8)

Kuvissa tunnelmia taalta ja tan paivaselta retkelta. Ekassa Atte nappaa jattisammakon. Tokassa kuvassa Eevan ykkoskaveri, jonka kanssa Atella on kranaa. Noi kynnet on niin parhaat ja toi ilme. Kuten kuvasta nakyy, se on pelkkaa lihasta. Atte sanoo laski luikku, mutta kuten naatte, se on pelkkaa lihasta. Kolmantena ei enempaa eika vahempaa ku Elvis. Se nakojaan elaa viela. Kiva peppu :]

Seuraavaks pari takapihan elainta.. No joo joo toi apina on sielta luolasta. Oikeesti se on naamioitunu Atte juomapaikalla. Ton nakoseks se on muuttunu. Ihmeellista. Nakisittepa Eevan! Apen jalkeen pari otosta temppeliluolasta.

Merikuvissa kalastajakylan lapsia uimassa, maisemakuvia retkelta ja Jamesin saarelta. Lopuksi Eeva jahtaamassa fiskeneita.

Hyvaa yota ystavat!!


















tiistai 27. maaliskuuta 2007

Katiskalla

Hej alla!!

Tanaan ollaan pysytty tiukasti suunnitelmassa ja lohotty rannalla seka uitu. Atte on taas onneks voimissaan. Tais olla jotain pienta vilustumista vaan, ku taalla naa lampotilaerot esim. ilmastoitujen kauppojen ja ulkoilman valilla on huimat. Vilustuu helposti.

Pari paivaa pitaa viela olla. Pisnekset velvoittaa :)

Ei kai tassa muuta. Elossa ollaan ainakin toistaiseksi. Ai niin, Eeva on loytany taas uuden kaverin, josta Atte on tosi mustasukkanen. Se on maailman suloisin ja vihaisin koira, jonka vois ottaa hyvin lenskariin. Aten mielesta sen paa ja jalat on suhteettoman pienet verrattuna muuhun kehoon. Lisaks joku on nippassu hannan pois. Eevan mielesta toi ei tosiaankaan oo reilusti sanottu. Se on vaan lihaksikas.

Moiluri!!

maanantai 26. maaliskuuta 2007

Katalla vielakin

Heissanssaa!!

Taalla ollaan edelleen Phuketin Kata beachilla. On kylla jumituttu pahemman kerran tahan paikkaan, mut ei se haittaa. Tunnelma on niin lomaisa, etta kylla tasta hetken haluaa nautiskella. Joka paiva pyydetaan bungalowin omistajalta lisapaivia ja aina saadaan sama vastaus; No problem. Tosi iisia siis.

Toissa paivana kaytiin tsekkaamassa viereinen Patong Beach, joka oli maineensa veroisesti taynna baareja, sisaanheittajia ja lankkareita thaityttoineen. Taa on niin suomettunut paikka, etta itse Sedu Koskinenkin on jo levittanyt siivekkeensa tanne. Kurkattiin herran baari, joka oli kylla ihan samasta puusta ku suomalaisetkin sisarensa.

Eilen yritettiin paasta kirjaostoksille meidan kantisdivariin, mutta vastoin kaikkia odotuksia se oli kiinni! Siis taallahan ei mikaan ole kiinni milloinkaan. Lukemiset oli loppu, joten ei ollu muuta vaihtoehtoa, kuin kaantya toisen kirjakaupan puoleen. Loyty niinkin kevytta luettavaa, ku Dostojevskin Idiootti. Siina varmaan vierehtaakin koko loppuloma:)

Eilisella divarireissulla kaveltiin myos Kata Noille, joka on tan kylan pohjoinen paaty. Ihan sopo paikka. Illalla makoiltiin bungalowissa, ku Atella oli vahan kipea olo. Taisi poloisella olla vahan kuumettakin. Eeva tarjoili juomaa ja ruokaa, jonka oli kayny saalistamassa ehdottomaksi kantapaikaksi muodostuneesta ravintolasta.

Tanaankin ollaan lahinna pelailtu korttia ja lepailty. Eeva kavi vahan katastelemassa rilleja ja hankkimassa ruokaa, mutta siihen ne tan paivan saavutukset sitten jaikin :) Divarimies oli palannu toihin ja oli selkeesti poissa tolaltaan. Pahoitteli asiakkailleen, ettei ollut eilen paikalla. Vaimo oli ilmeisesti sairastunu yhtakkisesti ja joutunut sairaalaan, jossa kauppias oli valvonut koko yon. Voi harmitus.

Kommentoijille kiitos taasen!! Taa rusketus on kylla varmaan hyvin ohimenevaa huumaa. Vastassahan ovat viela ainakin kevatviimaiset Kiina ja Mongolia. Etta puhutaan siita rusakoitumisesta sitte, ku palataan kotikamaralle valkoisempina kuin vastaanottajat:)

Pitakaahan meidat taas ajan tasalla ja nauttikaa paasiaisesta ja kevaan tulosta! Me kollotellaan taalla viela tovi, kunnes suunnataan jonnekin toisaalle. Ehka Phi Phi -saarille.

Kuvissa mokin terassi, samppinaapuri, Eeva kanasalaatilla ja Atte omena haarukkana.

Heippa hei!






perjantai 23. maaliskuuta 2007

Katalla

Tervepa terve!

Taalla ollaan edelleen Phuketissa ja paatettiin viipya viela tovi. Taalla on niin hyva ladata akkuja ja vaan lohota tekematta mitaan. Tai jos lukemista ja syomista ei lasketa.. Tanaankin ollaan vaan lohotty ja mietiskelty. Mukavaa puuhaa. Lisaksi ollaan kateltu ulkona jyllaavaa ukkoskuuroa, joita on ollu nyt joka ilta. Oikeestaan aika virkistavaa, ku valilla sataaki. Kylmahan taalla ei tuu sateellakaan.

Eilen kaytiin ostoksilla ja kateltiin Eevalle rilleja. Entisista kun ei tahdo enaa nahda lapi. Ekassa kuvassa Eeva rilliliikkeessa. Kuvakulma on Aten valitsema, kuinka ollakaan. Heh. Tuli kuulema ihan vahingossa :) No ei kai sille mitaan voi, ku mummot pyllistelee edessa. Helkkari.

Huomenna mennaan varmaan Patongiin, Phuketin omalle Pattayalle, ostostelemaan. Painaa muuten noi rinkat jo jonkin verran. Yli halpislentoyhtioiden rajojen.. Jotain on siis tarttunu mukaan matkalta. Onneks kasimatkatavaroita ei punnita.

Siirtykaahan tekin jo siella kesaaikaan! Taa lampo on huippua.

Tokassa kuvassa tan hetkinen mokki ja sen asukit. Siella on hyva olla.

Vi ses!!



keskiviikko 21. maaliskuuta 2007

Phuketissa jalleen

Tervepaterve!

Malesiassa maleksittiin viela yks paiva viimepostauksesta. Ei tehty juuri mitaan. Paivan suurin saavutus oli joko tien toisella puolella oleva ostoskeskus tai guest housen kattopuutarha. Eli ihan hyva, etta paastiin liikkeelle.

Eilen matkustettiin koko paiva. Aamuyolla Melakassa oli reissun pahin rajuilma. Hirveeta salamavalketta ja sadetta. Attee vahan jannitti yopaikan ukkosenjohdattimet tai niiden olemassaolo ylipaataan. Eeva veteli hirsia.

Aamulla hypattiin taksiin ja ajeltiin Kuala Lumpurin lenskakentalle. Kentalta saatiin liput seuraavaan Phuketin koneeseen. Sitte venailtiin ja nahisteltiin muutama tunti. Lento oli hiukan kuumottava huonohkon saan takia. Kone vahan pomppi ja yhessa vaiheessa lentaja komens porukan voihin. Jopa lentoemot koytettiin kiinni. Vois sanoo, etta pienta pelkoa oli ilmassa, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin. Ykskaan juoma ei ees kaatunu. Ei tosin ollu paljoa juojiakaan koneessa. Ehka 30 tyyppia yhteensa.

Perilla koitettii katella yosijaa, mutta eipa loytyny vanhan voittanutta, joten Kata on Sea on kotimme jalleen. Tamankertainen bungalow on jopa hiukan parempi jaakaapin takia, vaikka hinta on sama. Phukethan on taynna beacheja, mutta valittiin taa sama ranta, koska muut kuulostavat kamasemmilta.

Tanaa kaytiin pitkasta aikaa kartsaamassa rannalla. Ranta on pitka ja hiekka hienoa. Aallot tosin karkottavat parhaan kirkkauden vedesta, mutta mistaan kuravedesta ei siltikaan oo kyse. Illalla kaytiin tutussa kirjakaupassa hakemassa lisaa lukemista ja myymassa vanhat pois. Nyt ollaan ettimassa Eevalle rillirinkuloita. Hyvii on ollu, mut sellasta ylivetoa ei oo viel tullu vastaan.

Taal on kyl niin kotosaa ja mukavaa. Ruoka on super superii verrattuna Malesiaan. Ihan eri fiilis, ku saa kunnon ravintoa. Kaikki on muutenkin ku viimekerralla. Sama taskuvaraskin nahtiin ja sieltahan se koitti tulla iholle. Allo aija. Tekis mieli ottaa kuva ja lahettaa pollarille.

Huomenna varmaan taas rannalle. Nyt jatkamaa pokamarkkinoille.

Alhaalla hiukan tollisteltavaa. Eka Malesiasta ja kaks vikaa taalta.

Moro!






sunnuntai 18. maaliskuuta 2007

Terveisia Melakasta

Hej!

Eeva on elossa taas. Mahatauti korjaantu unella ja tanaan on taas suklaatikakku maistunu, kuten kuvasta nakyy. Melakassa ollaan siis edelleen ja paatettiin olla viela tiistaihin asti, vaik ei taal oikeestaan oo enaa hirmusti nahtavaa. On vaan niin rento olo taalla, etta mikas siina vaan ollessa.

Tanaan ollaan vaan kollotelty, syoty ja luettu. Piti menna kukkulalle kavelylle, mut ei jaksettu:) Tosi laiskaks vetaa, ku kaikki tarvittava ja vahan enemmankin on kaden ulottuvilla. Isot ostoskeskukset ihan vieressa. Siella hengailuksihan taa nakojaan menee.. Mutta menkoon vaan. Me ollaan lomalla.

Eipa tassa varmaan sen kummempia, joten hyvaa yota kaikille. Me jatketaan rentoilua ehka leffan tai kirjan seurassa. Jospa vaikka huomenna jaksais menna sinne kukkulalle.. Saa naha. Tiistaina ehkapa lennetaan Thaimaan rannikolle arskaa tervehtimaan, mutta sekin suunnitelma on viela auki. Malesiaankin olis ehka ihan kiva jaada. Kai sielta lentokentalta saa lippuja jonnekin:) Oma lippupalvelumme kun taitaa olla hiihtelemassa jossain jankhalla.

Alhaalla pari kuvaa, joissa naalit lempipuuhissaan.



lauantai 17. maaliskuuta 2007

Melaka

Moro!

Kerrotaan nyt ihan aluksi heti, etta talla kertaa kirjottajana on pelkastaan Atte. Taso siis normaalia huonompi :) Kuvien valkkaamisen jalkeen Eevalla tuli maha sen verran kipeeks, etta hostellihuone tuntu oikeelta paikalta. Mullakin oli paivalla hitusen outo tunne masussa, mutta se meni ohi.

Viimisimman kirjotuksen jalkeen oltiin viela paiva kiertelemassa ja ostostelemassa Kuala Lumpurissa. Taytyy kylla sanoa, etta sielta loytyy parhaat shoppailupaikat, mita ma oon koskaan nahny. Ostoskeskuksia on kohtuu pienella keskustan alueella tosi monta ja ne on tajuttoman kokosia. Meidan katsastamista paikoista vaikuttavin oli varmasti keskus, jossa pelattiin naina paivina squashin joku Kuala Lumpur Open. Satuttiin muuten kattomaan just koko turnauksen voittaneen naisen pelia. Mutta siis se ostoskeskus. Siis aivan valtava! Yhteen kerrokseen olis varmaankin mahtunu kaikki Jumbon tai Sellon kaupat. Ehka enemmankin. Lisaks kerroksia oli 10, paikoin enemman. Ei ehitty ees puoleen valiin.

Kuala Lumpurista ajeltiin eilen Melakaan. Bussi oli hieno. Penkkeja oli rinnakkain vaa kolme ja ne oli oikein lokoisia. Matka oli melko kaukana Thaimaan polvet kurkussa meiningista. Bussiasemalla meidat nappas haaviinsa mukavahko hotellikaupustelija. On kyl niin nahty, etta noi liimautujatyrkyttajat ei tarjoo mitaan hyvia palveluita koskaan, mut taa heppu lupas heittaa keskustaan ja huonetta ei ollu pakko ottaa. Noo, huone oli hirvee, mutta kyyti kelpas meille.

Ukon rahjan vieresta loyty onneks hitsin kiva hotelli. Jouduttiin kuiteski lahtemaan, koska kaikki meille kelpaavat huoneet oli varattu sen yhen yon jalkeiseks ajaks. Nyt asustellaan pari yota myoskin viihtyisassa, mutta ei ehka ihan niin tunnelmallisessa guest housessa. Huoneet on siistit ja muutenkin ok. Ei valittamista.

Melaka on kiva pikkunen kaupunki, jolla on varikas historia. Taa paikka on tays museoita. Me kaytiin vaan yhessa, mut se oli aika kattava. Museo oli isossa rakennuksessa, jonka hollantilaiset on aikanaan rakentanu kaupungin taloks. Tais olla 1700-luvulla. Sen verran mulle jai paahan, etta taallakin on sodittu ja valta on vaihtunu moneen kertaan.

Pitanee kohta lahtea kattomaan, miten kulti jakselee. Ma luulen, etta mahatauti tuli tan paivasesta ruokapaikasta. Siella tuotiin poytaan noin 15 ruokalajia pikkusina annoksina. Niista sitte vaan syotiin se, mita huvitti. Ruokailun jalkeen tarjoilijat keras koskemattomat lautaset pois ja melko varmasti ne meni seuraavaan poytaan. Sinansa hyva systeemi, mutta naissa lampotiloissa ei ehka sittenkaan. Vaik ruoat tais kayda mikrossa poytien valilla, varmaa niihin kasvaa vaik mita bakteeriotuksia.

Alhaalla muutama kuva Melakan maisemia. Toi ruokakuva ei oo mahatautipaikasta, vaan sellasesta kauppakeskuksen pikaruokalasta.

Nyt Eevikan luo.





keskiviikko 14. maaliskuuta 2007

Kuala Lumpurissa edelleen

Heijjsan!

Parin paivan tutustumisen jalkeen alkaa Kuala Lumpur tuntua jo aika kotoisalta. Tanaan mietiskeltiin, etta taalla ihmisista huokuu jonkinlainen elamanmyonteisyys tai jokin janna rauhallisuus. Ihmiset saattaa paalle pain nayttaa hyvinkin juroilta, etenkin mutrusuiset miehet. Kuitenkin heti, kun paikallisten kanssa juttelee, ovat he todella ystavallisia ja auttavaisia.

Eilen oltiin kierroksella kaupungin lansilaidalla sijaitsevassa puistossa, joka katkee sisalleen jos jonkinmoisia elamyspuistoja seka kansallismoskeijan. Kaytiin maailman suurimmassa katetussa lintupuistossa. Nahtiin hirveesti erilaisia lintuja! Isoja ja pienia, harvinaisia ja yleisempia lajeja. Ihan kauheesti nokkaelaimia! Strutsit oli valtavia ja haisivat ihan kauheelle Eevan mielesta (kuten kuvassa nakyy). Lintupuiston katon paalla asusteli kokonainen lauma luonnonvaraisia apinoita, jotka olivat tosi sopoja. Jos oikein tarkkaan kattoo, voi bongata apen Aten vieresta kuvassa.

Puistoalueella oli myos planetaario radioaktiivisine naytteineen ja kosmonauttipukuineen. Ihan ok, muttei mikaan maata jarisyttava nahtavyys. Hirveesti oli koululaisryhmia liikkeella. Jaatiin melkein jalkoihin. Vierailtiin myos orkideapuutarhassa, jolta Atte odotti paljon. Puisto oli ilmeisesti hieman tyon alla, koska sisaanpaasymaksua ei peritty ja kaivinkoneet pyorivat ymparilla. Hienoja kasveja nahtiin silti.

Tanaan lahdettiin intoa puhkuen ostoksille - ilman rahaa. Hotellin safety box on vain johtajan hallinnassa eika han tietenkaan ollut paikalla aamutuimaan. Mentiin siis ikkunaostoksille Kuala Lumpur City Centreen, joka oli aikamoinen kompleksi noiden maailman 2. korkeimpien tornien yhteydessa. Ehkapa huomenna mennaan parin roposen kanssa koettamaan uudestaan. Hinnat tosin on lahes Suomen luokkaa, joten taytyy hieman miettia, mita taalta asti kannattaa kotiin raahata. Osa tuotteista on kuitenkin halvempia, joten eikohan sielta jotain irtoa.

Tornien vieressa nokotti ehkapa yksi matkamme kohokohdista. Aquarium! Vitsi, etta oli paljon isoja fisuloita ja karmeksia. Saatiin taas koskea haita ja nahtiin, ku isoa valkohaita syotettiin. Joskus tosin kilpikonnat varasti meren suurimman kauhun sapuskat. Vielapa nenan edesta! Tosi reiluu! Kuvassakin nakyy, ku kilppari vaijyy hain hampaassa roikkuvaa saalista. Aika koviksii noi kuorelliset. Kuvassa nakyy myos sukeltaja, josta nakyy hain koko. Sukeltajat olivat selvasti varuillaan, ku isot pedot lipu vieressa ja soi kalanraatoja.

Illalla ollaan otettu iisisti, ku ulkona on satanu kaatamalla ja ukkostanu. Taalla ehtii lukea myos kirjoja, mika jaa vahemmalle Suomessa. Jopa Atte on ahmassu sata sivua paivassa, mika on saavutus jo sinansa. Eeva on innoissaan, ku mies viisastuu. Hih!

Huomattiin Suomen uutisoinnista, etta Thaimaan etelakarjessa on tulitettu paikallisbussia. Etelassa on tosiaan pari aluetta, jotka vaativat laajempaa itsenaisyytta. Alun perin oltiin ajateltu, etta mennaan junalla Thaimaahan, mutta pitanee ehka muuttaa suunnitelmia. Ehka turhien riskien ottaminen on tyhmaa ja onhan toi lentaminen aika halpaa ja helppoakin..

Nauttikaa kevaan tulosta ja laittakaahan meille kommentaareja! Ilmeisesti jo aika lampimia hetkia siella ollu (10 astetta?). Jes! Me mennaan liukastelemaan tonne sateeseen.

Moikkelis!!












maanantai 12. maaliskuuta 2007

Malesia - Kuala Lumpur

Mormomor!

12 tunnin matkustamisen jalkeen ollaan perilla Malesian paakaupungissa. Ainakin me luullaan niin. Matka meni kohtuullisen kivuttomasti. Tuttu taksikuski heitti meidat lentokentalle ja oli taas tosi mukava. Han oli jopa etuajassa odottamassa meita sovitussa paikassa, mika Thaimaassa on kovin harvinaista.

Lento kesti vain reilun tunnin ja aikataulut pitivat noin suunnilleen. Kone oli puolillaan lansinaapureita. Kaikki meni niinkuin pitikin. Perilla Kuala Lumpurissa loydettiin tosi kiva hotellihuone, jonka ikkunanakyma on keskimmaisessa kuvassa. Paikka on vain muutaman kuukauden vanha, joten paikat kiiltaa uutuuttaan.

Fiilis taalla on rutkasti lansimaalaisempi kuin Thaimaassa. Kaupunki on ilmeisesti vain 150 vuotta vanha, joten ajan patinoimia rakennuksia ei liiemmin nay. Hulluja pilvenpiirtajia ja kiiltavia lasiseinia sen sijaan riittaa. Suuren kaupungin meininkia. Asiat ehka toimivat pohjoisnaapuria sutjakkaammin, mutta jotenkin taa on hiukan sieluttomampi paikka. Esimerkiks pienen viihtyisan ravintolan loytaa Thaimaasta mista tahansa. Taalla puolestaan vallalla ovat pikaruokaketjut.

Hintataso taalla on Suomeen verrattuna edelleen halpa, mutta kylla Thaimaa on halvempi. Pikkurahalla taallakin siis elaa.

Huomenna mennaan varmaan kiertelemaan puistoon. Kartan mukaan se on tosi iso paikka, jossa on vaikka mita nahtavaa.

Alhaalla muutama kuva. Phuketin ihmeen tyhja lenskakentta, hotellin ikkuna ja ravintola, jossa asken syotiin. Ravintolakuvassa nakyy maailman ilmeisesti 2. ja 4. korkeimmat rakennukset ja tietysti Eeva.

Nyt nukkumaan. Hyvaa yota.




sunnuntai 11. maaliskuuta 2007

Phuket

Terve!

Taalla ollaan. Vahan niinku kotona Suomessa, ku kadulla kavelee. Tositurismia! Kuitenkin hyvat oltavat. Puhdasta ja hyvan tuulisia ihmisia. Hyokyaallostakaan ei oo mitaan jalkia nahtavissa. Ainakaan talla rannalla.

Tulomatka olikin sitte vahan toisenlainen kokemus. Palo hermot pariinkin kertaan. Paska paiva alko, ku vetta ei tullu vielakaan hotellissa. Lisaks joku hotellityontekija lakaisi katua seittemasta lahtien. Eeva ei saanu nukuttua ja mekastus oli sen mukaista. Vedenpuutteesta harmistuneina mentiin valittamaan toistamiseen hotellin respaan. Nainen oli ihmeen nyrea, eika suostunut tarjoamaan mitaan korvausta. Kehtas viela sanoa, etta ollaan muka syoty paljon aamiaisella, joten senkaan takia mitaan korvauksia ei tipu. Todellisuudessa syotiin ihan normaalisti, vaikka ruuat olikin hyvia. Lisaks koskaan ei jatetty lautasille mitaan. Suihkuun oltais paasty, mutta mita siina nyt enaa suihkua tarjoamaan, ku oltiin jo lahdossa. Pakattiin siis kamat keppi otassa ja lahettiin.

Samuilta paastiin Surat Thaniin kohtuu vaivatta taksilla, bussilla, laivalla ja taas bussilla. Laivalla oli pari tosi ihanaa lapsukaista, jotka tarjosivat meille mansikkakarkkeja. Onneks meilla oli sattunut mukaan pari pillimehua, jotka nayttivat maistuvan mukuloille.

Surat Thaniin saavuttii hitusen merisairaina. Ostettiin bussiliput Phuketiin epailyttavasta toimistosta, joka kylla oli Lonely Planetin mukaan ihan virallinen dosaasema. Paastiin kivasti bussiin ja ehdittiin korotella noin tunti, kunnes niskaan rysahti yks ikava kokemus lisaa. Kaks aijaa tarkasti lippuja ja tietenki turistien kohdalla liput ei muka olleet kunnossa. Aijat vikis ku viimista paivaa, etta meidan lippu oli vaan yhelle, vaikka siina selkeasti luki 2 persons. Yritti jopa poistaa meidat bussista. Taas meinas palaa kaamit.

Onneks bussissa oli pari muutakin turistia samoilla lipuilla. Aikamme sahistiin, kunnes aijat luovutti. Alytonta kusetusta. Positiivista oli, etta eras paikallinen nuori aiti piti meidan puolia thaiksi. Jos hiukan yleistaen sanoo, taalla ei voi luottaa minkaan palvelun tarjoajaan, tai muihin rahastajiin. Tavalliset ihmiset, jotka ei aja omaa etuaan, ovat kivoja.

Maisemat oli matkalla tosi hienoja. Illan hamartyessa tosin Eevan maisemat jai vahemmalle, ku bussikuskia alko pisuttaa. Ainakin silla tuli hirvee kiire. Nakojaan isollakin bussilla voi vetaa veto paalla ulkoo sisaan pientareet pollyten. Hirveeta kyytia ikaisellamme bussilla.

Perilla Phuketissa oli ihmeen vaikea loytaa luotettavaa taksia. Tanaan vasta nahtiin ensimmainen kunnon mittaritaksi. Saatiin kuitenkin kiva kyyti mukavalta miehelta, joka vie meidat varmaa huomenissa lenskarillekin.

Majotuttiin sopoon bungalowiin, jota pitaa yks maailman ystavallisimmista naisista. Hinta kohillaan ja paikat on siistit. Hyva diili!

Tanaan ollaan kierrelty ja kateltu lahiymparistoa. Ollaan siis rannalla nimelta Kata. Kivoja kauppoja ja ravintoloita. Rantakin on upea. Joku taskuvaras tosin tunki katensa Aten taskuun, mutta eihan siella mitaan ollut. Kehno yritys, kun kaveri jai kiinni.

Alempana on nyt sit niita kuvia. Tekstista nakee, mika liittyy mihinkin.

Nyt toisella meista tulee housuun, jos juttu viela jatkuu :D

Moro!

Phuket